keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Talvitauolla kesää 2012 odotellen

Lounainen Suomikin on saanut lumipeitteen ja olemme taas menossa kohti kevättä. Se tietää talvitauon vähittäistä muuttumista aktiivisemmaksi liikkumiseksi. Tavoitteena on saada pojat taas vähitellen kisakuntoon.

Sulon kevät tuleekin olemaan kiinnostava, sillä suunnitelmissa on osallistua toukokuussa TVK:n maastoihin, joissa pojalla on siis edessä debyytti. Kausi 2011 meni Sulolla vieheeseen tutustuessa TVK:n Vätin ja TGK:n Metsämäen radoilla. Kodinvaihtajana Turkuun tullessaan se ei ollut eläissään juossut vieheen perässä. Hienosti se sai homman jujusta kiinni ja syksyllä se oli jo juossut ratakirjaa varten soolon ja maastotreeneissäkin tuli pyrähdettyä. Mielestäni hieno suoritus pelkästään tämäkin.

Vanjan kohdalla tuleva kausi on maastojuoksun saralla kolmas. Ensimmäinen kausi ylitti odotukset ja tuloksena oli jopa yksi serti. Toinen kausi oli muuten hyvä, mutta samaan kisaan ei koskaan osunut kahta huippusuoritusta, joten tulokset jäivät hieman edellistä kautta laihemmiksi. Toivottavasti kisakokemuksen karttuminen ja Vanjan harkittu (väittäisin jopa älykäs) ajaminen saa jatkoa ehjästä kaudesta 2012.

Radalla tavoitteena on saada Sulon ryhmäkokeet läpi ja ratakirja Vinttikoiraliiton kisoihin. Vanjalla ratakirja on, sekä yksi startti josta saldona harmillisesti diski. Talvi näyttäisi hieman aikuistaneen Vanjaa ja toivoa sopii, että leikkiminen radalla jäi viime kesän puolelle. Vauhtia Vanja pystyy radalla pitämään näyttelylinjaiseksi sen verran hyvin yllä, että toiveita puhtaan juoksemisen puolesta pidetään yllä kovasti.

Näyttelyissä on tarkoitus käydä kummankin kanssa tasaisesti kesän ja syksyn aikana. Tänä vuonna näyttäisi olevan näytelmiä Turun lähiympäristössä sen verran paljon, että valinnan varaa jopa syntyy. Kiinnostuksella odotamme varsinkin Sulon pärjäämistä kehässä, sillä se on tekemässä siinäkin puuhassa uuden aluevaltauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti