tiistai 19. helmikuuta 2013

Hiihtoloman talviriehaa

Sulolle maalaiselämän vietto kerran viikossa on odotettu kohokohta. Sen ilmeestä näkee jo hakureissulla kaupungissa, että kohta tämä hauva lähtee niin, että hippulat vinkuu. Kaupungissa on todella heikosti turvallisia paikkoja pitää vinttaria vapaana ja siksi reissut maaseudun rauhaan ovat todellinen henkireikä. On suhteellisen hellyyttävää havaita, että Sulo riemuitsee vapaana juoksemisesta joka kerta yhtä paljon. Ja päivittäin kotimaisemissa vapaana lenkkeilevä Vanja seuraa veljensä riemua joka kerta vähintäänkin yhtä suurella ihmetyksellä.

Lenkkeilyn laatuun ja määrään tietysti satsataan taas kisakauden lähestyessä. Sulon kanssa tavoitteena on viime kauden tapaan kaksi tasapainoista starttia TVK:n maastoissa toukokuussa Liedossa ja haastavalla alustalla koiran on oltava iskussa. Vanjan kanssa kausi on tarkoitus startata hieman aikaisemmin huhtikuun lopulla Mustialassa Whippet-harrastajien maastomestaruuksissa. Jos kaikki menee hyvin, jatkoa seuraa Liedon kisoissa Sulon kanssa. Katsellaan miten kisakausi siitä sitten etenee.

Otettiin kamera vaihteeksi lenkille mukaan. Kevättä kohti mentäessä valon määrä on jo sen verran lisääntynyt, että säädyllisten ulkokuvien ottamiselle on olemassa edes teoreettiset edellytykset. Mutta kuten kuvista näkyy - vain teoreettiset tai sitten kuvaaja ei vaan osaa säätää kameraa näihin keleihin. Tässä muutama kuva whippettien hiihtolomariehasta.

Vanjan jokaviikkoinen hämmästely velipojan intoilusta

Normaalit alkuverkat (Vanja)
Sulon pellekiihdytys

Ja ei muuta kuin horisonttia kohti (Sulo)




Kilpasilla ja hymy korvissa on... yllätys, yllätys: Sulo

Ja takaisin kotiin sama ralli päällä (Sulo)



1 kommentti:

  1. Nuo onnen ilmeet on kyllä ihan parasta, hymy on korvasta korvaan, sama efekti nousee itsellekin :D

    VastaaPoista