maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vintyt ry:n maastot Mustialassa 15.6.2013

Sulo juoksi kauden toisen maastokisansa Mustialan mahtavilla pelloilla. Maasto oli tuttuun tyyliin erinomainen ja rakennettu rata hyvä. Sulo juoksi tasaisesti yltäen neljän pisteen päähän Liedon suorituksesta. Sulo sai juosta sekä alkuerissä että finaaleissa saman sopivavauhtisen vastustajan kanssa ja kumpikin koira juoksi siististi omaa suoritustaan. Tällä kertaa jäätiin yhteispisteissä kaksi pistettä SA:sta, kun viimeksi mentiin kaksi pistettä SA:n yli. Tasainen heppu.

Poika teki sen minkä pystyi, seuraten kauniisti viehettä ja juoksemisen ilo oli käsinkosketeltavissa kun hain Suloa pysähtyneeltä vieheeltä. Käännöksistä puuttuu edelleen sähäkkyyttä, josta tuomarit varmasti rokottavat. Pisteet eivät Sulon kilpailuttamisessa tosin ole pääasia. Tärkeintä on, että Sulo kokee onnistuvansa ja pelaa kisapaikalla rauhallisesti ja mukavasti. Tekemisen riemusta todisteena muutama Jaskan ottama hieno kuva.

Vieheen perässä alkuerissä

Finaalin lähtökiihdytys
Vielä finaalin lopussakin askel venyy

1 kommentti:

  1. Upeat kuvat taas, annatko suoran linkin vielä kansioon mistä nuo löytyy?

    VastaaPoista