maanantai 15. heinäkuuta 2013

Hyvinkään Sveitsi 29.6.2013

Pitkästä aikaa Vanja osallistui ratakisoihin. Hyvinkäällä järjestettiin Whippet-harrastajien mestaruuskisat, joten päätimme ilmoittaa Vanjan etanakisaan (280 m). Samalla saimme ihastella Suomen nopeimpia whippet-lähtöjä.

Tunnelma kisoissa oli ajoittain ripsottelevasta vedestä huolimatta mukava ja koko päivälle oli tarjolla hienoja wipukka-lähtöjä. Myös etanalähtöjä oli saatu kasaan kolme. Vanja juoksi neljän koiran lähdössä, jossa sattui kovasti häirintää, jonka vuoksi yksi koira diskattiin ja yksi keskeytti. Lähtö oli varsinainen sirkus, mutta Vanjan pää piti ja se juoksi siistin juoksun sijoittuen lopulta toiseksi. Aika jäi todella huonoksi, koska poika joutui kovasti väistelemään ja jopa hyppäämään alkuhärdellin yli.

Kellotus 21,43 taisikin olla päivän hitain, mutta se ei Vanjaa haitannut. Tsemppihengessä W-H palkitsi kaikki tuloksen saaneet etanat ja Vanja kävi säihkyen pokkaamassa puruluun ja mahtavan vinkuvan Jagulaarin, josta tuli heti pojan ehdoton lempparilelu. Vanja kantaa sitä mukanaan kuin pentua ja hoivaa sitä antaumuksella. Kyllä kannatti lähteä Hyvinkäälle!
Vanja ja itse tienattu Jagulaari